tunnetaidot

Tärkein tunnetaito

Omassa kuplassani kaikki hyvin, vaikka

korona kiusaa meitä rajoittamalla liikkumista, en oikeastaan edes huomaa sitä. En tiedä mistä tämä rauha kumpuaa. Ehkäpä siitä, että olen tottunut viettämään aikaa itsekseni, eikä omat tunteet ja mieli kykene enää yllyttämään minua paniikkiin. Ja toivon totisesti, että kaikki ymmärtäisivät, että paniikkiin ei nyt ainakaan ole syytä. Paniikilla saattaisi olla virustakin pahemmat seuraukset.

Sen sijaan säilytetään joustava mieli, keksitään uudenlaista tekemistä. Sillä kuten Sarasvuo aamun Mojo Morningsissa sanoi: ”Tunne hallinnasta syntyy, kun tekee järkeviä asioita”. Eli tehdään järkeviä asioita. Ei jäädä liikaa kiinni periaatteisiin, sillä jos ajattelee periaatteilla ei ajattele lainkaan. Ja nyt, jos milloinkaan, monet periaatteet eivät enää toimi. Mutta periaatteiden tarkastelu prioriteettien kautta, jalostaa niistä kirkkaampia ja paineet auttavat tässä jalostustyössä.

Kuoleman hyväksyminen eli luopuminen on elämän tärkein tunnetaito. Ystävysty menetyksen kanssa ja kysy mitä hyvää se minulle antaa. Menetyksen kanssa ystävystyminen auttaa sinua jatkamaan eteenpäin.

Löysin tämmöisen tekstinpätkän, jonka olin kirjoitellut 20.4.2020. Olen edelleen ajatuksen kanssa samoilla linjoilla, joten ajattelin julkaista sen sinullekin.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *