tunnetaidot

Muista suunnitella pettymyksesi

Muistan, kun pieni mies auton takapenkillä suunnitteli, että kun saavumme mummille ja papalle… koputan oveen ja sitten mummi tulee avaamaan oven.

Tämä tuli mieleeni, kun kuuntelin Piia Tuomisen podcastin: Pettyminen vaatii riittävää suunnittelua.

Muistan sen pienen pojan pettymyksen, kun mummi olikin jo portailla vastassa. Ja muistan miten en varmastikaan osannut olla tilanteessa kovin tilaa antava. Varmaan yritin jotenkin selittää pojan pettymyksen tunnetta pois, tyyliin ei siitä nyt kannata olla noin pettynyt. Tai saatoin, jopa vähän naureskella lapsen itkulle. Tosiasiassa en kauhean hyvin muista, mitä tein tai sanoin, mutta hämmennyin kyllä pojan voimakkaasta reaktiosta. Poika saa itse sitten aikanaan työstää tilanteesta saamansa traumat.

Toisaalta muistan miten onnistunut vaihto-oppilasvuosi minulla oli, koska en odottanut muuta kuin seikkailua. En osannut odottaa mitään erityistä, osittain siksi, että en ollut ikinä aikaisemmin käynyt Suomen rajojen ulkopuolella, enkä tiennyt mitä odottaa.

Silloin ei ollut googlea, johon olisi voinut kirjoittaa: ”mitä odottaa vaihto-oppilasvuodelta?” Ja osittain siksi, että en halunnut luoda itselleni lisää paineita, pelkästään vuodeksi ulkomaille lähteminen oli riittävän jännittävää. Paineita aiheutui myös epävarmuudesta, sillä vaihto-oppilasvuosi ehdittiin evätä minulta monta kertaa, kun en taaskaan ollut osannut käyttäytyä tai tehdä jotakin oikein.

Tutustuin vaihto-oppilasvuoden aikana toiseen suomalaiseen, jolla tilanne oli ihan päinvastoin kuin minulla. Hänet oli vanhemmat ”pakottaneet” tai ainakin puhuneet ympäri lähtemään vaihto-oppilaaksi. Kun siis minä puhuin vanhempani ympäri lukuisia kertoja, jotta pääsin reissuun. Hän oli suurimman osan vuotta koti-ikävissään ja surkeana.

Minä vaihdoin ensimmäisestä perheestä väliaikaiseen perheeseen, kun ensimmäisen perheen äiti myi vaatteitani työkavereilleen – luvattani. Uusi perhe löytyi viikkoa ennen joulua ja loppu sujui melkolailla mukavasti.

Kunpa tuon taidon saisi takaisin. Kunpa osaisi heittäytyä enemmän virran vietäväksi, eikä jumittuisi suunnittelemaan liikaa ja näin aiheuttaisi itselleen noita pettymyksiä. Kunpa uskaltaisi edelleen lähteä, luopua, heittäytyä. Eikä koko ajan varmistelisi. Mistä sekin tulee, tämä tarve varmistella jatkuvasti. Eikö sitä voisi vaan luottaa, että elämä kantaa?

Loppujen lopuksi liialla varmistelulla voi päätyä siihen tilanteeseen, että elämä jää elämättä. Ja sitten onkin liian myöhäistä. Mitä vanhemmaksi tulee sitä vähemmän riskejä uskaltaa ottaa, ehkä se on viisautta, ehkä silloin on enemmän menetettävää. Vai onko?

Ilmeisesti vanhemmalla iällä riskejä otetaan vasta, kun on pakko. Tai silloin kun kokee, ettei ole mitään menetettävää. Vai liittyykö se kuitenkin enemmän mielen malleihin, esimerkkeihin mitä ympärillä on nähnyt, siihen mitä on kokenut, mitä on kerrottu?

Nyt otan aktiiviseen käsittelyyn mieleni mallit ja lähden niitä muuttamaan. Intuitioon luottaminen olkoon ensimmäinen haasteeni.

Piia Tuomiselta löytyi muitakin tosi puhuttelevia videoita ja podcasteja. Eli sinne vaan, astu parempaan elämään.

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *