ihmisoikeudet,  opiskelu,  tasa-arvo

Silpominen

Maria Väkiparran tutkimuksen mukaan Somalimaan miehet vastustavat silpomista, mutta näkevät miesten valta-aseman silti luonnollisena. Väkiparran haastattelemat nuoret miehet vastustivat silpomista, koska se aiheuttaa terveysongelmia. Voisi ajatella, että on yhdentekevää, miksi silpomista vastustetaan, kunhan vastustetaan. Mutta terveysongelmiin keskittymällä ilmiön taustasyy eli epätasa-arvo jää ratkaisematta. (Laakso 2020.) 

Somalimaassa uskonto on tärkeä tekijä silpomisen taustalla. Somalimaan uskonnolliset johtajat tulkitsevat pyhiä tekstejä niin, että silpomisen lievempi muoto, sunnah, jossa leikataan vain klitoris, on suositeltava, mutta ei pakollinen toimenpide. Niinpä Väkiparran haastattelemat nuoret miehetkin vastustivat vain silpomisen vakavinta, faraonista, muotoa mutta eivät sunnah-silpomista. (Laakso 2020.) 

”Jopa naiset, jotka itsekin olivat läpikäyneet silpomisen, puhuivat sunnah-silpomisesta harmittomana ’nipsaisuna’. Naisena sitä oli karua kuunnella”, Väkiparta kertoo. Hän sanoo, että uskonnollisten tulkintojen taustalla on lopulta kuitenkin epätasa-arvo. (Laakso 2020.) 

Solidaarisuus (2018) yhdistyksen mukaan tyttöjen silpomiseen liittyy monia uskomuksia esimerkiksi, jos tyttöä ei silvota klitoris jatkaa kasvuaan ja osuu maahan hänen kävellessään. Silpomaton tyttö ei voi synnyttää. Silpomaton tyttö ei pääse naimisiin. Heistä tulee riivattuja ja he pysyvät ikuisesti lapsina. 

Uskomukset ovat vahvoja myös Vuorion (2017) mukaan, joka kertoo naisesta, jonka anoppi olisi halunnut, että lääkärit silpovat hänen miniänsä synnytyksen yhteydessä. Anopin mukaan miniä pysyy muuten ikänsä huonomaineisena typeryksenä. 

”Niin kauan kuin miehillä on uskonnollisina ja poliittisina johtajina yksinoikeus pohtia, missä määrin naisen sukuelimiä voi silpoa, tulkinnat tuskin muuttuvat”, hän huomauttaa. Kerrottakoon tässä, että vaikka Somalimaan uskonnolliset johtajat suosittelevat silpomista, monissa muissa islamilaisissa maissa naisia ei silvota. (Laakso 2020.) 

LÄHTEET

Laakso, Teija 2020. Naisten sukuelinten silpomien taustalla on sukupuolten epätasa-arvo, mutta edes vastustajat eivät aina ymmärrä sitä – Suomalainen väitöstutkimus peräänkuuluttaa juurisyihin puuttumista. Viitattu 19.3.2020. https://www.maailma.net/uutiset/naisten-sukuelinten-silpomien-taustalla-on-sukupuolten-epatasa-arvo-mutta-edes-vastustajat  

Solidaarisuus 2018. Miksi tyttöjä silvotaan? Viitattu 23.3.2020. https://www.youtube.com/watch?v=gowzru5kpWI 

Vuorio, Vilma 2017. Rael haluttiin ympärileikata salaa kesken synnytyksen. Viitattu 23.3.2020. https://solidaarisuus.fi/rael-haluttiin-ymparileikata-salaa-kesken-synnytyksen/ 

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *