naistenpiiri,  verkkopiiri

Verkkopiiri

Olen kulkenut pitkän matkan. Matkani alkoi pohjalta. Olin stressaantunut, en pitänyt peilikuvastani, minulla ei ollut fyysisiä eikä psyykkisiä rajoja, en tiennyt mitä haluan, en tiennyt onko minulla edes oikeus haluta jotain, saati sitten oikeasti muuttua sellaiseksi kuin halusin. Tunsin syyllisyyttä aina, kun tein jotain sellaista, josta nautin.

Olin kiltti tein kaiken mitä pyydettiin, kyseenalaistamatta ja tuntien syyllisyyttä, jos en heti ehtinyt tekemään sitä mitä minulta pyydettiin. Samoin jokaisen oppimani taidon arvo romahti heti sen opittuani. Eli kun opin jotain en enää arvostanut sitä, koska jos minä tämmöinen keskinkertainen tavis sen opin noin helposti, niin kuka tahansa toinenkin sen oppii ja osaa. Kuljin ja suoritin ja nauroin omalle sumupäisyydelleni. Silloin ahdisti ja paljon.

Käännekohta oli WHT-kurssi. Siellä ensimmäisen kerran elämässäni istuin piirissä kuuntelemassa kuinka jokainen vuorollaan kertoi mitä halusi. Muistan sen myötähäpeän tunteen, kun joku kertoi elämästään jotain sellaista, mitä pidin lapsellisena tai muuten jotenkin hävettävänä.

Kaksi ensimmäistä kertaa piirissä meni näissä tunnelmissa ja miettien mitä itse haluan kertoa. Miettien miten en nolaisi itseäni. Muistan, että ensimmäisellä kerralla sanoin, että minulla on kaikki ok. Ja jotain ehkä siitä, että huomaan olevani oikeassa paikassa, kun niin samanlaisia tilanteita tuntuu muillakin olevan käsillä (olin silloin eroamassa).

Oivalluttavat harjoitukset avasivat minulle uuden maailman. Olin 50-vuotias ja kuulin ensimmäisen kerran puhuttavan omista rajoista. Mitkä rajat? Tai no, olihan lasten kasvatuksessa puhuttu rajoista ja rakkaudesta, mutta että itsellä pitää olla rajat ja on ihan oikein myös kertoa niistä muille. Minullako on oikeus sanoa ei? Vielä ilman selityksiäkinkö muka? Wow!!!

Nyt olen löytänyt itseni, uskallan kuunnella itseäni ja muita. Erilainen mielipide ei ole enää henkilökohtainen loukkaus. Enää en suostu manipuloitavaksi niin usein, osaan jopa joskus sanoa ei ilman sitä seuraavaa syyllisyyttä. Suoritan vähemmän, teen useammin niitä asioita, joista nautin.

En murehdi tulevaisuutta enkä märehdi menneisyyttä kuin toisinaan. Aivosumu on väistynyt, ruokavalion muutoksella lienee merkitystä, kuten myös stressin vähenemisellä. Nyt ahdistaa vain silloin kun taaskaan en päässyt työhaastatteluun ja mietin osaanko mitään ja olenko minkään arvoinen.

Onneksi tiedän kuitenkin osaavani monenlaista ja olevani arvokas juuri tällaisena kuin olen, keskeneräisenä intohimoisena oppijana. Välillä, nykyään useammin, arvostan osaamistani ja ennekaikkea arvostan uteliaisuuttani uusia asioita kohtaan. Halua oppia näkemään asioita monesta eri näkökulmasta.

Haluan auttaa naisia oivaltamaan kuinka kollektiivisia kaikki kestosyyllisyyteen, omiin rajoihin, omaan arvostukseen ja kiltteyteen liittyvät tunteet ovat. Näkemään kuinka syvältä tai kaukaa ne kumpuavat.

Tule sinäkin mukaan ohjattuun, turvalliseen naistenpiiriin oivaltamaan, että vaikka olet ainutlaatuinen, et olekaan yksin. Katso lisää https://www.joenpolvi.fi/kauppa/.

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *